Ilmassa on jo ihana tuulahdus tulevasta syksystä. Raikas ja keveä, mutta silti kesäisen lämmin. Kesän ja syksyn välimaasto on varmaankin kauneinta aikaa vuodesta. Voi vielä kulkea nilkat paljaina, mutta voi kuitenkin jo kaivaa neuleita ja nahkatakkeja esiin. Nämä kelit kestävät usein vain pienen hetken, joten aion nauttia täysin rinnoin.
Velloa kesän muistoissa ja samaan aikaan suunnitella syksyn seikkailuja. Odottaa kaikkea uutta ja jännittävää, mutta myös vanhaa ja tuttua. Syksyisin on mahdollista aloittaa kaikkea uutta ja erilaista, mutta toisaalta saa luvan kanssa toivottaa kaikki vanhat rutiinit takaisin. On lupa kirmata seikkailuun tai jäädä sohvalle makoilemaan Netflixin ja teekupposen kera.
Postauksen kuvitus on viime viikonlopun mökkireissulta, kesän viimeiseltä. Viikonloppuna juhlittiin ja nautittiin kesästä, mutta puheet olivat jo vahvasti syksyssä ja syksyn tapahtumissa. Puhuttiin arjesta ja opiskelusta. Oli sopivan lämmin ja turvallinen olo, sopivan arkinen.
x Anna